Archive for joulukuu, 2008

Kuvaa kylmässä

Tässä pari huomionarvoista vinkkiä kameran käsittelyyn pakkasella.

Jos kylmässä kuvaaminen ei kuitenkaan innosta, muista että upeita talvimaisemia voi kuvata myös ikkunan läpi.

talvikkuna

Add comment Maanantai 29. joulukuu, 2008

Uusi AA-kerho yllättää

Ruotsissa kirjoitettiin ilonlevittäjistä, jotka tekevät muille palveluksia ilman, että niitä heiltä pyydetään. Nämä anonyymit auttajat siis harrastavat läheistensä ja tuntemattomien yllättämistä. Artikkelista tuli mieleeni eräs päivä vuosia sitten, kun kaupungilla kävellessäni päätin yrittää ilostuttaa vastaantulijoita hymyilemällä heille. Lähinnä vähän iäkkäämmät naiset vastasivat hymyyni iloisesti, mutta aika moni tuntui katsovan minua vähän kieroon.

Add comment Tiistai 23. joulukuu, 2008

Täällä on talvi

Koska eteläiseen Suomeen ei näköjään tule lunta, Unto(blog) päätti mennä lumen luokse.

talvi

Add comment Lauantai 20. joulukuu, 2008

Joulupukin salaisuus selvitetty

Ihmiskunta on hämmästellyt jo kauan, miten joulupukki ehtii jakaa kaikki lahjat yhden illan aikana. Keino on  lopultakin paljastunut.  Löydöstä uutisoi sanomalehti Karjalainen:

“– Joulupukki käyttää hyväkseen aika-avaruusjatkumoa, tietää Pohjois-Carolinassa professorina toimiva Larry Silverberg.

Proffan mukaan joulupukki ymmärtää, että aikaa voi venyttää ja tilaa voi puristaa kokoon.

– Siten hänellä voi olla kuusi joulupukin kuukautta aikaa jakaa joululahjat, Silverberg kertoi uutistoimisto Reutersille.

Professori niin ikään päättelee, että joulupukki osaa käyttää nanoteknologiaa. Näin hänen ei tarvitse kuljettaa lahjoja mukanaan, vaan hän kykenee kasvattamaan ne valmiiksi joulukuusen alle.”

Lähde. Tutkija: Joulupukki matkaa aika-avaruusjatkumossa. Karjalaisen verkkouutiset.

Add comment Keskiviikko 17. joulukuu, 2008

Pettymyksiä parhaista peleistä

Wired listasi pelimaailman vuoden kymmenen suurinta pettymystä.  Lista ei siis kerro vuoden huonoimmista peleistä.  Siltä löytyy hyviäkin pelejä, joista muutama pääsi myös Pelaaja-lehden tämän vuoden top-10-listalle. Oikeastaan lista kertoo peliteollisuuden järjettömän kokoiseksi kasvaneesta julkisuuskoneistosta, joka lupailee liikoja ja luo odotuksia sillä seurauksella, että pelaaja kokee yhä useammin tulleensa vedätetyksi.

Oma tämän vuoden suosikkipelini on GTA IV. Se vei mukanaan hypestä huolimatta.

Add comment Maanantai 15. joulukuu, 2008

Microsoft käyttäjien asialla

Digitodayn eilisen uutisen mukaan Microsoft laajentaa palvelutarjontaansa. Uutena kohderyhmänä ovat pilvenpolttajat:

Microsoft tekee Amsterdamiin pilvipalvelukeskuksen

Add comment Lauantai 13. joulukuu, 2008

(Viime) vuoden parhaat levyt

Päätin listata parhaat tämän vuoden aikana julkaistut levyt. Tehtävä oli yllättävän hankala. Tajusin että elän vielä musiikkivuotta 2007.

Poimin levyhyllystä sopivia ehdokkaita.  Keväällä ostettu MV & EE:n Gettin’ Gone  oli helppo valinta.  Tarkempi silmäys levyyn kuitenkin paljasti, että  se on julkaistu vuonna 2007. No entä sitten Animal Collectivessa soittavan Panda Bearin soololevy Person Pitch?  Sekin on viime vuodelta.  Sitä enää ihmetellyt, että myös tänä vuonna Suomessakin vierailleen Magik Markersin Boss on vuodelta 2007.

Hetken hyllyä selailtuani löysin myös tänä vuonna julkaistuja levyjä. Huomasin että monilla niistä on jotain  yhteistä.  Ne on julkaissut suomalainen pienlevy-yhtiö Ikuisuus. Vuoden levyjen listaamisen sijaan päätinkin nimetä vain vuoden levy-yhtiön: se on Ikuisuus.

ps. Parhaat kuulemistani uusista Ikuisuuden julkaisuista ovat Hetero Skeletonin Hasardi, Keijon  Neverending Blues ja Estasyn omaa nimeä kantava cd-r.

Add comment Tiistai 9. joulukuu, 2008

Viskisnobismia, osa 1

viskiOlutsnobismin lisäksi untoblog kannattaa elitismiä myös viskeissä. Vain single malt -viskit kelpaavat. (Vielä snobimpi tosin valittaisi kuvassa olevasta konjakkilasista.)

Korkkasimme juuri tuliaisiksi saadun Laphroaigin 10 vuotta kypsytellyn viskin. Väriltään juoma on kirkkaankultainen, tuoksultaan  savuinen ja hedelmäisen makea. Ankaran pehmeässä maussa on myös savua ja hedelmäisyyttä, ehkä aavistuksen verran multaa.

Laphroaig-paketin erikoisuutena on, että ostaja saa pullon kylkiäisinä neliöjalan (square feet) kokoisen palan maata Kilbride-virran varrelta.

Analysoinnin lisäksi kannattaa muistaa myös nauttia juomasta ja unohtaa järkeilyt.

Add comment Lauantai 6. joulukuu, 2008

Kissahupia

Hesarin kulttuurisivuilla oli tänään juttu Lol-kissoista ja nettihuumorista. En tiedä onko tämä nyt osoitus vakavan ja kriittisen journalismin kriisistä vai printtimedian kiinnostuksesta aikamme ilmiöitä kohtaan, mutta kyllä ne kissat on aika hauskoja.

funny pictures of cats with captions
more animals

Add comment Tiistai 2. joulukuu, 2008


Uusimmat viestit

Viimeisimmät kommentit

Arkisto

Meta